Viikonloppuja ja tinderöinti-yrityksiä

Olen nyt reilu puoli vuotta kävellyt paljasjalkakengillä ja lokakuusta asti kirjoittanut blogia paljasjalkavuodestani. Alunperin tarkoitukseni oli downshiftata elämää kuluvan vuoden aikana. Miten se on mahtanut tähän mennessä onnistua, noin niinkuin omasta mielestä..?

Paljasjalkakenkiin siirtyminen tuli kehon tarpeesta päästä lähemmäs luontoa ja jalkojen luonnollisempaa liikerataa. Osittain se oli myös symbolinen ele sen ajatuksen edessä, että halusin riisua itseäni stressaavia asioita pois elämästäni enemmän omaan hyvinvointiini keskittyen.

Paljasjalkakengät ovat tuoneet kehostani esiin kaikenlaisia lihasheikkouksia ja virheellisiä liikeratoja, joita olen korjannut treenillä, venyttelyllä, joogalla, osteopaatilla sekä active muscle releasella ja tavallisella hieronnalla. Saas nähdä, mikä tilanne on ensi syksynä vuoden tullessa täyteen. Nyt on vielä jatkuvia kipuja ja jumeja. Onneksi vuosikausien treeni on totuttanut siihen, että vammoja ja kremppoja ajoittain tulee. Kipu ei pelota eikä saa lyömään hanskoja tiskiin. Päinvastoin! Olen entistä motivoituneempi pj-kenkien käyttäjä. Niistä en luopuisi.

Suurin muutos itselleni ovat olleet jatkuvat vapaat viikonloput. Olen vasta alkuvuodesta päässyt kiinni siihen fiilikseen, mikä perjantaisin tulee vapaan viikonlopun edessä. On ollut aivan mieletöntä kun voi tehdä samoja juttuja viikonloppuisin kuin kaikki muutkin. Tai olla tekemättä yhtään mitään. Säännöllisesti. Että sen voi valita.. Että voi levätä ja tankata eikä jatkuvasti tarvitse mennä oman jaksamiskyvyn ylärajoilla… Kyllä on merkillistä. Että elämä voi olla myös tällaista.

Takaisin elämään -podcastin tekeminen on vienyt paljon aikaa, ajatuksia ja energiaa. Vaikka se on kivaa puuhaa, kyllä se on myös stressannut. Huomaan odottavani, että saan viimeisetkin jaksot nauhoitettua ja editoitua ja sitten saan ottaa iisiä hetken aikaa. Minulla on paljon ajatuksia podcastin toiselle kaudelle, mutta ennen siihen ryhtymistä aion vetää henkeä. Ilman podcastia olisin downshiftannut huomattavasti enemmän, mutta elämäni olisi ollut merkityksettömämpää. Tämä proggis on ollut äärettömän tärkeä ja kaikki siihen osallistuneet ihmiset niin ihania.

Viime aikoina olen ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen alkanut taas miettiä deittailua. Siis mitä!? Kyllä. Sepä vasta kummallista onkin ollut.. Nämä fiilikset ovat menneet niin pitkälle, että eilen löysin itseni lataamasta Tinderiä puhelimeeni. Sain sinne muutamia omia kuvia ladattua (miten sekin oli niin kauhean vaikeaa) kun yhtäkkiä tykkäyksiä alkoi sadella, vaikken mielestäni ollut valinnut julkaista profiilia vielä kenellekään. Siinä paniikissa yritin etsiä jotain ”Piilota” painiketta tykkäyksien napsuessa näytölle ja kylmän hien alkaessa kihota niskaan. Lopulta poistin sovelluksen kokonaan.

Ahahahahaaa, melkoinen yritys. En tainnut olla valmis Tinderiin edelleenkään. Olen miettinyt, kiinnostaako minua siinä swaippailun tuoma jännitys tällä hetkellä enemmän kuin oikeisiin ihmisiin tutustuminen. Toisaalta joku erityinen tyyppi olisi ihana, mutta toisaalta kaikki vanhat virheet ja suhdekipuilut tuntuvat olevan edelleen hieman liian lähellä. Enkä edes pidä Tinderistä. Haluaisin mielummin tavata ihmisiä ihan tavallisesti somen ulkopuolella. Mielestäni se mahdollistaa paljon enemmän hyviä asioita pitkällä juoksulla. Missä niitä sitten tapaisin, onkin hyvä kysymys. Sitä selvitellessäni saattaa olla, että huomaan lataavani Tinderiä puhelimelle uudelleen.

Kaiken kaikkiaan elämä tuntuu menevän oikeaan suuntaan hyvällä flowlla. On päiviä ja viikkoja, kun väsyttää ja uuvuttaa ja pelästyn että nytkö sama rumba alkaa uudelleen. Enemmän on kuitenkin päiviä, kun elämä tuntuu siltä, miltä sen toivonkin. Toiveikkaalta, kevyeltä ja vähän pommacilta.

Author: Liina