Stressivapaa viikko

Olen koko viikon ollut aika väsynyt. Viime viikonlopun intensiivisyys ja mahtavat keskustelut, vieraaseen paikkaan asettuminen sekä jatkuva touhuaminen ovat vaatineet veronsa. Toisaalta olo on ollut kuplivan onnellinen sellaisella tasaisen rauhallisella twistillä. Tuntuu, että paras elämä on vihdoin tässä ja nyt.

Olen tällä viikolla tietoisesti pysytellyt irti puhelimesta. En ole kirjoittanut blogia – vaikka mieli on tehnyt. Olen yrittänyt keskittyä ainoastaan siihen hetkeen, missä kulloinkin olen. Olen käynyt salilla. Tavannut terapia-asiakkaitani. Käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa, kuulustellut kokeisiin, pessyt pyykkiä. Tiedät. Sellaisia arjen perusjuttuja.

Aiemmin tiiviin viikonlopun jälkeen olisin raahautunut raatona läpi tämän viikon. Olisin väkisin tehnyt asioita koko ajan ikäänkuin itseni perässä. Mieli olisi ollut matala. Väsymystä vastaan olisin taistellut joko lisäämällä vauhtia ja pakottamalla itseäni asioihin tai lamaantumalla sohvalle. Minun olisi ollut vaikea olla läsnä lapsilleni ja olisin käpertynyt henkiseen elmukelmuuni.

Olenko siis osannut tehdä jotain toisin..? Kyllä!

1. Ajattelin jo etukäteen, että tulen olemaan tällä viikolla väsynyt. Puhuin siitä ääneen ystävilleni. Sain käsiteltyä asiaa ja jotenkin hidastettua paremmin kuin aiemmin.

2. Hyväksyin väsymyksen. En yrittänyt ratkaista sitä sen kummemmin, ainoastaan pistin tunteen merkille ja tarkkailin kehollisia viestejä.

3. Annoin itselleni luvan olla väsynyt. En ole laatinut to-do -listoja enkä stressannut tekemättömistä asioista. Olen yrittänyt tehdä ihan vaan perusjuttuja sitä mukaa, kun niitä vastaan tulee.

4. En ole väkisin pitänyt yhteyttä keneenkään. En tuntenut syyllisyyttä vetäytymisestäni. Olen nauttinut arjesta maisemia katsellen.

5. Ehkä suurimpana ja tuoreimpana oivallus siitä, ettei minun enää tarvitse viikosta toiseen pitää kierroksia ylhäällä. Vapaapäivät eivät ole jotain harvinaista randomia eikä minulla ole enää 6-8 viikon työputkia vain muutamalla vapaapäivällä. Tunnen itseni ihan pöljäksi. Miten en vuosiin tajunnut, miten väsynyt oikeasti olin? Opettelen edelleen luottamaan siihen, että seuraava vapaa on vain muutaman päivän päässä.

Palkitsevinta on, että omilla valinnoilla on seurauksensa ja se näkyy ja tuntuu. Oivallan koko ajan kirkkaammin sen suunnan, mihin haluan elämääni viedä. En jaksa enää puskea täysillä eteenpäin ja suorittaa kaikkea mahdollista. Jopa palautumista. Se elämä on nähty eikä siinä ole minulle enää mitään järkeä.

Vanhempi poikani kysyi naureskellen minulta eilen ”Onko sun elämä tylsää mutsi?” Vastaus tuli suoraan sydämestä. ”On ihan sikatylsää. Hitsi että mun elämä on ihanaa.” ❤️