Paciuksenkadun mutka

Tämän päivän kansikuvani on näpätty Lapinlahden vanhaa sairaalaa vastapäätä olevalta kalliolta Hietaniemestä. Päädyin rantaan eräänä päivänä Mummeli-pyörälläni kotia kohti huristellessani. Oletko koskaan käynyt näillä hoodeilla? Aivan ihanaa aluetta, rakastan!

Pyöräillessäni töistä kotiin pysähdyn usein myös rantakallioille Meilahden sairaalan taakse Paciuksenkadun mutkaan. Siihen Rajasaaren kupeeseen. Niin tänäänkin. Katselen vettä ja taivasta, haistelen ilmaa. Tunnen karhean kallion pakaroiden ja kämmenten alla. Hassua, miten muutaman metrin päässä vilkkaasta tiestä sieltä ei oikeastaan kuulu kallioille pihaustakaan. Rakastan luontoa. Rakastan kaupunkia. Täällä Helsingissä yhdistyvät molemmat ihanalla tavalla. 

Olen ihan pienestä tytöstä asti pyöräillyt. Tuuli hiuksissa ja maisemat silmissä. Kaikki lapsuuteni kesät vietin aina paljain jaloin. Minulla on tänäkin päivänä varpaissa arpia niistä pyöräilyreissuista, missä jalka lipsahti polkimelta ja veri roiskui joka paikkaan. Jotain erityistä siinä polkimien jatkuvassa liikkeessä ja reisien polttessa on. Edelleen.

Pyöräillessä maisemat vaihtuvat nopeammin kuin juostessa tai kävellessä. Missään ei silti ole lähempänä kaupunkia, kuin pyörän selässä. Kaiken näkee aivan toisin. Viime kesänä pyöräilin paljon aivan Helsingin ydinkeskustassa. Töihin. Omaan terapiaan. Kotiin. Muuten vaan.

On ihana tuntea poljin jalan alla. Takareisi aktivoituu ihan eri tavalla, kun kaikki jalkapohjan lihakset ovat hereillä. Kovapohjaisissa kengissä – joista klossit kaikkein pahimmat – varpaat puutuvat ja pyöräilystä tulee väkisin selviytymistä. Kesän ensimmäiset pyöräilymatkat paljasjalkakengillä saivat jalkapohjien lihakset kipeiksi. Äkkiä siihen tottui.

Paciuksenkadun mutkassa riisun paljasjalkakengät jalasta ja lasken jalkapohjat vasten loppusyksyn auringossa kylpevää kalliota. Sama karheus, minkä tunsin kämmenissä, siirtyy jalkaterien iholle. Taivas on huikaisevan sininen. Kaksi vanhaa puuta seisoo toisiinsa kietoutuneena aivan silmien edessä. Ehkä ne siinä jo katsovat seuraavaa kevättä kohti. Rakkaudessaan vahvoina, toisiinsa uskoen.

Vetäisen paljasjalkatossuni takaisin jalkaan ja hyppään Mummeli-pyörän selkään. On aika jatkaa kotimatkaa. Taidan vielä kurvata Seurasaaren kautta.