Miksi syöminen on niin vaikeaa?

Miksi syöminen on niin vaikeaa? Ei kai siinä muuta ole, kuin että laittaa ruokaa ääntä kohti silloin, kun on nälkä. Vai..?

Kun on tasan kolme eri vaihtoehtoa, mistä valita silloin kun nälättää, on valinta helpompaa. Otanko kanaa, kalaa vai lihaa? Syönkö sen kanssa riisiä, pastaa vai perunaa? Entä vihreät – herne-maissi-paprika, porkkanaraaste vai tavallinen vihersalaatti. Jälkiruuaksi kiisseli, keksi vai vähän tummaa suklaata?

Mutta entä kun valintoja on satoja erilaisia? Ja ruoka pitäisi ehtiä valmistaa itse. Kiireessä, väsyneenä ja stressaantuneena. Jos ei ole koskaan oppinut syömään kasviksia ja hedelmiä? Tai ei tykkää laittaa ruokaa? Tai osaa… Tai ENTÄ jos ruuasta saa aina kauheita vatsanväänteitä ja vessassa saa juosta monta tuntia? Pierettää ja turvottaa eikä tiedä, tuleeko ulos ripulia vai onko vatsa kivikovalla. IBS-oireet voivat olla tavattoman invalidisoivia ja stressi on niiden pahin vihollinen.

Toisilla stressi lisää ruokahalua. Toisilla nälkä katoaa kokonaan stressin myötä. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen ryhmään. On stressi sitten unen puutteesta johtuvaa, töitä ei ole tarpeeksi, olen treenannut liikaa tai olen vaikka ihastunut. Stressi on stressiä, on se sitten positiivista tai ei-niin-kivaa. Keho ei osaa eritellä sitä sen kummemmin.

Mitä vähemmän syön, sitä stressaantuneemmaksi muutun. Mitä stressaantuneempi olen, sitä huonommin nukun. Mitä huonommin nukun, sitä stressaantuneempi olen ja sitä vähemmän nälättää. Tässä oravanpyörässä ei voi voittaa 😃

Huonolaatuinen ja liian vähäinen uni sekä stressi nostavat kehon stressihormoni kortisolin koholle. Nälänhallintaan ja kylläisyyden tunteeseen vaikuttavat hormonit leptiini ja greliini heittävät häränpyllyä. Toisilla nälän tunne heikkenee, toisilla lisääntyy. Mitä väsyneemmäksi ihminen tulee, sitä matalammaksi mieliala käy. Mitä enemmän ahdistaa, sitä enemmän saattaa huomata syövänsä – tai päinvastoin.

Tasaisesti toimiessaan kortisoli saa meidät aamulla hereille ja pitää meidät aktiivisina tarkkaavaisuutta vaativissa tilanteissa päivän aikana. Iltaa kohti tasot laskevat ja melatoniinia alkaa erittyä – siitä seuraa väsymys ja lopulta nukahdamme ihanasti unten maille.

Stressaantuneena kortisoli-tasot pysyvät korkealla ja se alkaa vaikuttaa myös uneen. Koholla oleva kortisoli häiritsee unihormoni melatoniinin eritystä. Voi olla vaikea saada unta, huomaat heräileväsi yön aikana ja aamulla olet rättipoikki väsynyt. Jos pakkaan lisätään vielä liiallinen tai liian vähäinen syöminen päivän aikana tai illalla, heikkenee uni entisestään. Taas ollaan siinä oravanpyörässä..

Toiset yrittävät purkaa pahaa oloa raivoisalla liikunnalla, toisilla ajatuskin liikunnan rasittavuudesta saa ahdistumaan vielä lisää. Kummassakin tapauksessa lopputulos on sama – lisää stressiä, lisää kuormitusta keholle ja mielelle.

Tässähän aletaan olla melkoisessa suossa. Tuntuu, että ihan sama, mitä tekee, lopputulos on sama. Ahdistaa ja stressaa ja on paha olo. Alatko saamaan kiinni siitä, miten elämäntavat osaltaan vaikuttavat uupumuksen kehittymiseen?

Ruuasta saatavat vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet (mm. rauta, jodi, kalsium, magnesium, B, C, D) säätelevät aminohappojen toimintaa kehossa. Aminohappoja saadaan proteiineista eli esimerkiksi lihasta, kalasta ja kananmunasta. Aminohapot puolestaan säätelevät välittäjäaineiden määrää kehossa. Näihin välittäjäaineisiin kuuluvat serotoniini, dopamiini ja melatoniini.

Nyt päästään sinne lähteille, oletko jaksanut pysyä kärryillä..!? Serotoniini, dopamiini ja melatoniini vaikuttavat mm. vireystilaan, uneen, innostukseen, keskittymiseen, kiinnostukseen, mielialaan, seksuaaliseen vetovoimaan ja seksuaalitoimintoihin. Haa! Eli ruualla on valtava vaikutus siihen, miten päivästä selviydymme ja miten nukumme ja haluammeko olla toisen lähellä tai harrastaa seksiä.

Uupumuksen syvin ydin on elämän merkityksellisyyden kokemuksessa. Teenkö itselleni oikeita asioita oikeassa mittasuhteessa. Olenko aktiivinen toimija vai tahaton reagoija. Pystynkö vaikuttamaan oman elämäni sisältöön ja onko minulla riittävästi mielekästä aikaa ladata akkujani ja vain olla.

Pelkkiä elämäntapoja muuttamalla ei uupumus hälvene. Mutta se helpottaa. Ehkä juuri sen verran, että saa virtaa miettiä elämän suurempia kysymyksiä.

On parempi syödä kuin olla syömättä. Tätä yritän hokea itselleni, vaikka stressi ajoittain saa yökkäilemään ruuan edessä. On parempi nukkua ja liikkua edes vähän, kuin ei ollenkaan tai raivolla (mitähän olisi raivonukkuminen…) Itseään kohtaan kannattaa olla myötätuntoinen. Ruokkia positiivisia ajatuksia itsessään, ovat ne miten pieniä ja vähäpätöisiltä tuntuvia tahansa.

Kuten psykoterapeutti Emilia Kujala niin ihanasti sanoo: Ota itseäsi kädestä, älä niskasta.