Miksi paljasjalkakengät?
Ihmiskeho reagoi herkästi kaikkeen. Liikkeeseen, tunteisiin, ravintoon, kuormitukseen, palautumiseen. Kaikkeen. mitä elämä tuo tullessaan. Mieli-keho -yhteydestä kirjoittelen jatkossa enemmän, tänään ajattelin avata ajatusta paljasjalkakenkien takana. Miksi päädyin seuraavan vuoden ajan kulkemaan ainoastaan niillä?
Kehoni reagoi äärettömän herkästi kaikkeen. Mitä tarkemmin sitä olen opetellut kuuntelemaan, sitä enemmän se minulle kertoo. Siitä, mikä on minulle oikein, mikä tekee huonoa ja mikä kannattaisi vaihtaa toiseen tai jättää kokonaan väliin. Onko tämä sinulle tuttua? Kuinka herkällä korvalla kuuntelet, mitä kehollasi on sinulle sanottavana..?
Tunnistan itsessäni runsaasti aistiyliherkkyyksiä. Ruuan ja juoman pitää olla aina mahdollisimman kuumaa, jotta saan riittävän stimuluksen. En kestä vaatteita, jotka kiristävät vatsasta tai lantiolta. En hankaavia saumoja, kovaa musiikkia tai vilkkuvia valoja. Kaipaan maata jalkojeni alle niin, että tunnen kaikki kivet, juuret ja muhkurat. Olen kuvaillut metsässä kulkemista paljasjalkakengillä miniorgasmeiksi. Sitä se juuri on. Kun tuntee kaiken elävästi jalkapohjan alla, tuntuu se aivoissa mielihyvän väreinä.
Olen ollut tästä löydöstäni tavattoman onnellinen. Paljasjalkakenkien luvataan aktivoivan jalkaterän pieniä lihaksia. Niitä, jotka kova- ja jäykkäpohjaisissa kengissä jäävät käyttämättä. Jalka osuu liikkuessa paremmin koko kehon alle. Tällä on ryhtiin ja kehon niveliin positiivisia vaikutuksia. Niitä miniorgasmeja.
Minä olen liikkunut aina paljon. Äitini on kertonut, että vauvana minut piti asettaa vaunuihin kasvot menosuuntaan vatsalleni, jotta näin kaiken ympärillä tapahtuvan. Kolmevuotiaana poljin pikku polkupyörälläni jo yli kymmenen kilometrin matkoja. Olen käynyt satujumpat, aerobicit, balettitunnit, jazztanssin, telinevoimistelun ja ratsastuksen. Kymmenen vuotta ohjasin ryhmäliikuntatunteja ja 25 vuotta elämästäni olen säännöllisesti vääntänyt rautaa salilla. Arvaat varmaan, että palautuminen on aika usein jäänyt vaillinaiseksi..?
Kova fyysinen kuormitus yhdistettynä henkiseen stressiin on melkoista myrkkyä keholle. Minullakin on vuosien saatossa ollut unihäiriöitä, muistivaikeuksia, uupumusta, haluttomuutta ja nivelongelmia. Downshiftaaminen on rakkauden teko itseäni kohtaan henkisen kuormani vähentämiseksi tässä elämän vaiheessa. Paljasjalkakengistä toivon saavani apua nivelten toimintaan ja parempaan lihastasapainoon päästä varpaisiin.
Olen aina ollut aikamoinen apina. Roikun ja tasapainoilen joka paikassa. Stressi sekä kilpirauhasen vajaatoiminta ovat viime vuosina jäykistäneet kehoani. Yhtenä tulevan vuoden tavoitteistani onkin löytää takaisin omaa liikkuvuuttani. Paljasjalkakengissä ei ole mitään korokkeita eikä vaimentimia, joten uskon niiden omalta osaltaan auttavan lihaskireyksiin helpottavasti. Tasapainon sekä koordinaation parantuessa vammoja luvataan syntyvän vähemmän koko kehossa. Tätä toivon kovasti!
Tulevana vuonna toivon oppivani reagoimaan entistä herkemmin kuormittuneisuuteeni. Sanomaan ei asioille, vetämään rauhassa henkeä. Päästämään luovuuttani pintaan pitkän kuivan kauden jälkeen ja löytäväni uusia kivoja asioita. Haluaisin taas säännöllisesti käydä sisäpyöräilytunneilla sekä joogassa ja että innostuisin taas salitreenistä. Sen kanssa minulla on ollut vähän haasteita.
Yksi kommentti
Paluuviite: