Liian väsynyt normiarkeen?

Uupumus ja väsymys ovat kaikkien huulilla. Tuntuu, että nykyään on ihme, jos vastaan tulee ihminen, joka EI olisi kokenut uupumusta ja pahoinvointia elämän edessä. Ehkä siitä on tullut jopa itsestäänselvyys. Kaikki uupuvat, se on ihan normaalia.

Ihminen voi uupua monesta eri asiasta. Puhutaan työuupumuksesta, sosiaalisesta uupumuksesta, hermostollisesta uupumuksesta, raudanpuutteesta tai jostain muusta terveydellisestä tekijästä johtuvasta uupumuksesta, sielullisesta uupumuksesta… Yhteistä kaikelle on se, että maailma menee eteenpäin vaikka itse ei jaksaisi. Uupuva huomaa pikku hiljaa vetäytyvänsä. Ihmiskontakteista, työtehtävistä, koko normiarjesta. Haluaisi vain olla rauhassa eikä puhua kenellekään mitään.

Mitä enemmän yrittää, sitä enemmän väsyy. Jonkin aikaa uupunut yrittää painaa kaasua pysyäkseen perässä kunnes jossain vaiheessa ei enää jaksa. Seinä tulee vastaan.

Uupumus ei tapahdu niin, että puuf – heräät eräänä aamuna ja olet tosi uupunut. Se tekee siitä pirullista. Väsymys hiipii asteittain. Se tulee niin hiljaa, että ihminen ehtii tottua itsessä tapahtuviin muutoksiin. Ihminen alkaa ajatella ”No, tällainen minä nyt vain olen ja tällaista tämä minun elämäni nyt on.” Seinään törmääminen tuntuu itsestään selvyydeltä, koska ennen sitä emme osaa pysähtyä.

Meille suorittajille on opetettu pienestä pitäen, että pitää olla reipas. Ei saa valittaa. Jos ei ole kuumetta, kouluun ja töihin pitää mennä. Ihan sama, miten huono olo on. Pitää kulkea nätisti jonossa eikä erottautua millään tavalla. Jos ei jaksa eikä kiinnosta, se on laiskuutta. Vain suorittamalla tai saavutuksista on kerätty kiitosta. Kukaan ei ole koskaan muistanut kertoa, miten arvokkaita ja riittäviä ollaan ihmisinä. Ihan vain olemalla. Suorittamisesta irrallisina.

Eräänä päivänä sitä sitten tajuaa, ettei jaksa enää yhtään enempää. Itkettää ja surettaa eikä päästä tule ulos yhtään mitään järkevää. Lääkäri lyö käteen saikkulapun. Masennus ja ahdistus ja kolme viikkoa jos nyt lepäät kotona. Palautumisestakin tulee suorittamista. Uupumiselle on jokin dead line, jonka jälkeen pitäisi olla taas tiptop-kunnossa. Tämä on ehkä hieman kärjistetysti kirjoitettu, mutta se on valitettava totuus. Toinen puoli tästä totuudesta on se, että mikään ei muutu, ennen kuin jokin muuttuu. Pysyvästi.

Kärsimyksestä on elämän varrella tullut monelle meistä osa minuutta. Totumme siihen, että jokin on huonosti. Yksi ensimmäisistä askeleista kohti parempaa vointia olisikin pysähtyä miettimään, kuka olisi ilman kärsimystä ja huolta ja miltä sellainen elämä tuntuisi. Toinen tärkeä askel on yrittää tulla tietoiseksi siitä, mitä koko ajan välttelee. Miksi hiljaisuus ja pysähtyminen tuntuu vaikealta.

Uskallus vaatii rohkeutta ja usein se vaatii jonkin kriisin. Kriisi antaa meille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. Pysyvä muutos tulee pikku hiljaa. Myös uusien hyvien juttujen omaksumisessa.

”Hosumalla ei tule kuin kuspäisiä lapsia” tapasi mummini aikanaan sanoa. Mikä viisaus tässä piileekään. Toisaalta hän oli sukupolvea, joka oli juuri selvinnyt sodasta. Suorittamiseen oli kasvettu, sodan jäljet korjattava. Tunteille ei ollut sijaa ja palaute oli useimmiten ainoastaan arvostelevaa ja negatiivista. Siihen nähden olemme menneet paljon eteenpäin. Tunteista puhutaan ja niiden merkitystä ihmisen hyvinvoinnille on vihdoin alettu ymmärtää. Muutos on tässäkin hidasta, vaikka tämä on juuri se muutos, jonka toivoisi tapahtuvan nopeasti.

Kaikki pysyvä muutos ottaa aikaa. Muutokselle on tärkeää avautua ja sen mahdollisuuksille pysähtyä. Uupumuksesta toipuessa näkökulman koko elämään olis hyvä muuttua. Vain sen kautta muutos on mahdollista. Uupumus ja väsymys ei katoa sillä, että levätään hetki ja sitten jatketaan taas entiseen malliin. Aivan kuten kaikessa tervehtymisessä, myös uupumuksessa olisi tärkeää päästä juurisyiden äärelle. Mikä sen aiheuttaa ja minkä tulisi muuttua voidakseen paremmin.

Kurkottaessamme muutosta kohti kannattaa ottaa itselleen rauhassa aikaa havaita, mitä itsesssä tapahtuu. Pysyvä muutos syntyy kehollisesta kokemuksesta, että nyt minussa tapahtuu jotain. Oloni muuttuu paremmaksi ja mitä se minulle merkitseekään.

Uusi tarina voi alkaa vain siitä pisteestä, missä olet juuri nyt <3

Annan sinulle seuraavalle viikolle pienen tehtävän:

Ota kynä ja paperia. Etsi rauhallinen paikka johon voit hetkeksi pysähtyä ajatuksinesi. Kirjoita paperille ”Minä olen …” ja lähde kirjoittamaan tämän alle kaikkia ajatuksia, mitä sinulle tulee itsestäsi mieleen. Älä pysähdy miettimään, älä erittelemään. Älä kiinnitä huomiota oikeinkirjoitukseen. Anna sanojen virrata ja kirjoita niin pitkään kuin ajatuksia tulee. Millainen sinä olet? Kerro itsellesi itsestäsi.

Lopetettuasi lue rauhassa läpi kaikki se, mitä kirjoitit. Mitä tunteita ja ajatuksia kirjoittamasi sinussa herättää? Mitä kehollisia reaktioita pistit merkille kirjoittaessasi? Entä nyt lukiessasi kirjoittamaasi? Sinun ei tarvitse tehdä mitään, ainoastaan pistää merkille. Aina ei tarvitse tehdä jotain, etsiä ratkaisua. Itsensä äärelle pysähtyminen on arvokasta. Sinä riität kyllä.