Keski-ikä – Upea aika kokea!

Keski-ikäisyys on eilisen blogipostaukseni jälkeen herättänyt mielenkiintoisia keskusteluja. Whatsapp on laulanut. Onko keski-ikä sama kuin ikäkriisi, mitä keski-iässä tapahtuu, liittyykö elämä ikään laisinkaan, mitä elämä ihmisestä opettaa…? Olen ekstaasissa. Aivan mieletöntä!

Eräs tuttavani keksi minulle seuraavaan (eli tähän) postaukseen ajatuksia:

”Keski-iän autuus ihanuus ja kauheus! Pelottava mutta upea aika elää ja kokea.
Upea aika kokea!
Koska on jo sitä näkemystä kokemusta, pystyy ja voi omia virheitä ja onnistumisia käyttää ja välttää.
Pelottava koska elämä vääjäämättä alkaa lähestyä loppua, ilman suurempia vaikeuksiakaan.”

Kiitos Matti näistä, olen samaa mieltä kanssasi! Meillä oli huippuhyvää keskustelua. Keski-ikä ON upeaa aikaa ihmisen elämässä.

Matin kanssa viestiteltiin, että eihän keski-ikäisyyden tarvitse liittyä ikäkriisiin ollenkaan, vaikka paljon isoja asioita elämässä tapahtuisikin tietyssä ikävaiheessa. Ikäkriisiä parempi ilmaisu olisikin varmasti elämän uudelleen arvioinnin ja pohdinnan vaihe? Miltä se kuulostaisi?

Keski-iässä ei välttämättä tipahda syliin mitään koko elämän perusteita ravisuttavaa muutosta. Kaikki voi olla hyvin ja ihminen voi voida hyvin. Silloin on todennäköisesti elänyt arvojensa mukaista, läsnäolevaa elämää itsensä ja ympäristönsä kanssa tasapainossa tai isommat aallokot on koettu jo nuorempana.

On myös paljon meitä, joilla elämässä ovat asiat sinänsä hyvin, mutta huomaamme silti voivamme huonosti. Tällöin saattaa olla kyse syvemmästä elämän merkityksellisyyden kokemuksesta. Päästään kysymykseen, mikä on oman elämän tarkoitus? Mistä saan henkistä tyydytystä ja minkä toteuttaminen on minulle arvokasta? Teenkö oikeita asioita itseni ja hyvinvointini kannalta? Olenko riittävästi läsnä itselleni ja ihmisille ympärilläni?

Hassua, miten pienet tapahtumat elämässä johtavat isoihin ajatuksiin ja suunnan muutoksiin omalla polulla. Kuvittele nyt minuakin. Jos et vielä ole tutustunut tarinaani, käy lukaisemassa vaikkapa nämä tekstit: Irtipäästö ja Miksi paljasjalkakengät .

Tein pitkään töitä oman sisäisen muutostarpeeni kanssa löytääkseni jotain riittävän merkityksellistä, josta saisin kaipaamiani vastauksia itsestäni ja elämästäni. Tämä syksy on tuonut mukanaan ison muutoksen, johon totuttelu ottaa aikansa.

Minulle ikä ja ikääntyminen on ollut iso ja vaikea asia. Omalla kohdallani puhun siitä syystä myös ikäkriisistä. Olen käsittänyt kriiseilyn liittyvän siihen, että koen vanhenevani liian nopeasti suhteessa siihen, mihin pisteeseen olen elämässäni päässyt. Aika menee niin nopeasti, ettei meinaa perässä pysyä.

Myös ihmissuhteet ovat salakavalasti vaikuttaneet ajatuksiini ikääntymisestä ja ulkonäöstä. Niin se varmasti on monella.

Parisuhteessa jokainen kaipaa validaatiota tunteilleen ja sille, kuka on ihmisenä. Jos rakkaus toiseen perustuu itsekkäille tarpeille ja omien haavojen tilkitsemiselle, ei toista koskaan tule nähtyä ja koettua juuritasolla.

Toisen kohtaaminen vaatii rohkeutta kohdata itsensä kaikilla syvimmillä tasoilla. Niistä tunteista käsin, jotka ovat meissä niitä kipeimpiä. Loppupelissä kaikessa on kyse itsensä tuntemisesta ja hyväksymisestä. Myötätunnosta omia tunteita, tekoja ja kokemuksia kohtaan. Myös niitä, mitä ei haluaisi nähdä eikä muistaa. Anteeksiannosta. Itselleen ja muille. Jotta katkeruus ei nousisi esteeksi elämän tielle.

Ja lopulta luottamuksesta. Luottamuksesta siihen, että pienet askeleet ovat riittävästi. Että on ok ottaa itselleen aikaa silloin, kun sitä tarvitsee. Että elämä kantaa.

Ei se päämäärä, vaan itse matka. 🫶🏼