Kaipuun hetkiä

On kulunut melko tarkalleen vuosi siitä, kun kaivoin ikivanhat Adidaksen ohutpohjaiset tossut kaapista esiin ja koin olevani uuden äärellä. Varovasti hapuillen lähdin etsimään uutta polkua elämääni ja suuntaa ajatuksilleni.

Muistan edelleen elävästi, miltä maa tuntui jalkojen alla. Mitkä vaatteet minulla oli ylläni. Millainen keli oli. Muistan kesän ja auringon. Vyölaukun ja koirien läähätyksen.

Matka uupumuksesta eteenpäin ei ole helppo. Jotta tie ei nousisi uudestaan pystyyn, täytyy omia tapoja ja tottumuksia ja ajatusmalleja muuttaa – jopa radikaalisti. Löytää merkitystä uudenlaisista asioista. Oivaltaa, että pysyvä muutos ottaa oman aikansa. Tässä kohtaa huomaan naurahtavani. En tunnetusti ole kaikkein rauhallisimpia menijöitä. Omaa innostusta on joskus vaikea suitsia. Toisaalta, yhtä nopeasti kuin innostus syttyy, se saattaa myös sammua. Etenkin jos ei pidä rajoistaan huolta.

Kulunut vuosi on pistänyt minua kohtaamaan oman jaksamiseni rajoja ihan uudella tavalla. Olen oppinut itsestäni ja omista voimistani yllättävälläkin tavalla. En enää jaksa pakottaa itseäni mihinkään sellaiseen, mikä ei tunnu omalta. Olen saanut paljon aikaan. Toisaalta ajoittainen väsymys ja täysi kalenteri ovat näkyneet kirjoittamattomina blogiteksteinä. Asia, mikä on harmittanut kauheasti. Olen kuitenkin antanut itselleni tilaa ja halunnut uskoa, että kaikelle on aikansa.

Kuluneen kevään aikana olen saanut tuntea aikuisten välistä rakkautta. Jotakin aivan yllättävää ja erilaista. Se on opettanut minulle paljon itsestäni. Kun antaa tunteelle mahdollisuuden, se muuttaa perspektiiviä. Yllättäen se, mitä on pitänyt totena ja ainoana tapana, ei pidäkään enää paikkaansa. Ihminen, jonka on nähnyt yhdenlaisena, saa lisää kerroksia ja mahdollisuus uudesta saa kehon pehmenemään jostain navan seuduilta.

Itsensä kanssa ei ole helppoa. Minulla ainakaan. Kaipaan varmuutta ja selkeyttä vain huomatakseni rönsyjä ja kysymysmerkkejä. Kaipaan ihmisiä ja yhteyttä vai vetäytyäkseni hiljaisuuteen yksinolossa. Kaipaan kosketusta ja ehdotonta varmuutta, taloudellista turvaa ja suunnitelmallisuutta. Pelkään elämän menevän ohi, etten saa tarpeeksi aikaan ja ainakaan oikeita asioita. Kaipaan kaikenlaista ja silti usein vain istun ja hengitän.

On opettelemista rauhoittaa tahtia ja valaa itseensä uskoa siitä, että parasta on juuri nyt. Tässä hetkessä.

Author: Liina