Irtipäästö

Kova stressi oli pitkään syönyt minua sisältä ja huomasin sen ihan kaikessa. Ruoka ei maistunut, treeni ei huvittanut eikä mikään pysynyt mielessä. Kaipasin aikaa olla yksin ja teki mieli tuijottaa vain telkkaria. Olin pitkään kaivannut sitä erityistä pulppuilevaa tunnetta, joka kutsuu luovuutta eloon. Joka tekee askelista kevyitä ja jolla siirtää vuoria. Tein liikaa töitä ja suoritin ihan kaikkea. Jopa ihmissuhteita. Kaipasin muutosta! 

Kehokin pisti hanttiin. Treeni ei huvittanut ja päätä särki. Kun ruoka ei maistunut, alkoi paino pudota. Nukuin huonosti ja kroppaa särki. Mietin, että mitä hittoa. Tämä ei tunnu enää elämältä. Siltä, mitä haluan elää ja mistä nauttia. 

Niinpä minä yhtäkkiä lopetin kaikenlaista. Olin yhdentoista vuoden ajan opettanut personal trainingia. Lopetin. Olin vuoden lukenut lyhytterapiaa. Lopetin. Olin stressaantunut, väsynyt ja suoritin. Lopetin. 

Yhtäkkiä minulla on vapaa-aikaa! Vapaita viikonloppuja silmänkantamattomiin ja stressi katosi kertalaakista. Tämä kaikki tuntuu edelleen tosi hassulta. 

Tätä kirjoittaessa on sunnuntai-iltapäivä. Vapaita viikonloppuja on takana seitsemän. Tänään minulla on ensimmäistä kertaa ollut tylsää. Ei oikein tekemistä. Perjantaina aloitin joogan. Lauantaina kävin uudestaan. Tänään olen tehnyt pitkiä kävelylenkkejä koirien kanssa. Ihan vaan koska voin. Ja se on nyt vielä tänään – tässä hetkessä – todella, todella ihmeellistä. 

Author: Liina