Femme Libre & Viva la vida!

Jokaisen ihmisen elämässä tulee eteen aika, jolloin alkaa miettiä, mitä ihmettä on elämässä tullut tehtyä. Kuka on ja miksi on täällä. Joku heittää ilmoille sanan keski-ikä ja ihmiset ympärillä huokaavat syvään nyökytellen. Kyllä, kyllä. Ajanjakso, josta alkaa kuoleman odottelu.

Ihmisen aivot ovat fysiologisesti ”kypsät” noin 25-vuotiaana. Silti menee vielä vuosia aikuiseksi kasvaessa. 40- 50-vuoden iässä se sitten tapahtuu. BANG! Elettyä elämää on takana jo riittävästi, jotta tehdyt valinnat todella näkyvät ja tuntuvat. Käsivarsiin ilmestyy selluliittia eivätkä silmäpussit silmien alla katoa enää aamukahvin voimalla. Kaikki uudet ihmiset tuntuvat kummallisen tutuilta eikä kukaan katso enää perään kadulla kävellessä.

Meidän terapiapalveluiden toimitusjohtaja henkäisi minulle tällä viikolla tajuavansa, ketä oikein muistutan. Koko tämän ajan minussa oli ollut jotain niin kummallisen tuttua. Olin hänen mielestään a i – v a n prinsessa Dianan näköinen. Rakkaudella minun teki häntä mieli rutistaa. Kaikista maailman ihmisistä muistutan miltei kolmekymmentä vuotta sitten kuollutta Walesin prinsessaa. En tiedä mitään parempaa. Sydän Minna sulle, olet ihana <3

(minun on ehkä aika päivittää hieman omaa lookiani..)

Neli- viisikymppisenä on usein jo saavutettu jonkinlainen paikka tai rooli yhteiskunnassa. Ihminen alkaa kyseenalaistaa omia valintojaan ja käyttäytymistään. Fyysinen terveys alkaa rakoilla eikä henkisestikään oikein tiedä, missä itsensä kanssa menee. Jos omia psyykkisiä haasteitaan ei ole uskaltanut kohdata, alkaa viimeistään tässä vaiheessa saada kehollisia oireita. Keho on viisas. Meidän kannattaisi uskaltaa kuunnella sitä enemmän.

Voisi sanoa, että tietynlainen narsismi alkaa keski-iässä rakoilla. Elämä on ollut nousujohteista ja kiire elää kova. Yhtäkkiä keikutaankin eletyn elämän lakipisteessä oman haavoittuvuuden ja tehtyjen valintojen kanssa pillerireseptit kourassa. Noususuhdanne on huomaamatta tasaantunut ja alamäki alkaa uhata. Mikä siellä odottaa – kuolema?

Neli- viisikymppisenä ihminen usein huomaa, ettei ole kiinnittänyt riittävästi huomiota omaan hyvinvointiinsa ja mielihyvään elämässä. On täytetty velvollisuuksia ja tehty kaikenlaista pakon edessä. Tämä kaikki tuntuu niin tutulta. Mieleen hiipii kysymys, olisiko elämällä vielä jotakin mukavaa tarjottavana…?

Kysymysten elämän tarkoituksesta ja merkityksestä nostaessa päätään, tuntuu ilahduttavalta oivaltaa kuinka monia eri puolia elämässä onkaan. Ja mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa.

Törmäsin ranskalaiseen ilmaisuun ”Femme libre”. Se tarkoittaa vapautunutta, omanarvontuntoista ja määrätietoista naista, joka on vihdoin keski-iässään vapaa. En ole varma, milloin siihen pisteeseen päästään, mutta kyllä se siellä häämöttää… ”Homme libre” puolestaan on konkreettinen ilmaus juuri vankilasta vapautuneelle miehelle. Ehkä senkin voisi syvemmällä tasolla kytkeä vapautumiseen elämän kahleista..?

Totuus taitaa olla, että ei tässä koskaan valmiiksi tulla. Ei kai sitä muuta voi kuin vetää purjeet mastoon ja antaa veneen viedä. Laidan yli keikkuessa huutaa ”Viva la vida!” ja eläköön elämä. Suihkauttaa rautasuihkeet suuhun, taputella C-vitamiiniseerumit silmien alle ja meditoida kaksi tuntia ”Brown noisen” kohistessa taustalla.

Koska sitä on keski-ikäisyys. Sen pohtimista, että miten hitossa tässä näin kävi ja miten hitossa tästä selviää hengissä. Ja sitten alkaa tehdä kaikkea henkistä ja terveellistä ja ylevän oloista ollakseen katkeroitumatta. Yleensä se tarkoittaa jooga-tunteja ja kombutchan juomista.

Siitä sen tunnistaa. Keski-iän. Parasta aikaa elämässä <3