Blogi

  • Joulu

    Meidän perheessä joulua on aina juhlittu rakkaudella. On ollut ruokaa, tunnelmaa ja kaikille lahjoja. Kynttilöitä on poltettu aamusta iltaan ja saunaa on saanut lämmittää heti kun siltä tuntuu. Olen viettänyt kaikki elämäni joulut…

  • Gurumatti ja Active muscle release

    Kävin ystäväni Janikan luona energiahoidossa aikaisemmin syksyllä. Tuli puhetta lonkastani ja kivuista sen ympärillä. Paljasjalkakenkiin siirryttyäni kaikenlaiset vaivat olivat alkaneet lisääntyä ja kävely oli välillä kauhean kivuliasta. Paljasjalkakengistäni en kuitenkaan ollut valmis luopumaan,…

  • Neurosonic-patja & OMG-fiilis

    Kun kroppa käy pitkään ylikierroksilla, se herkistyy stressille. Pienikin nosto kierroksissa alkaa edelleen helposti tuntua jännityksenä, hengityksen pinnallistumisena, lihaskireyksinä ja katkonaisena unena. Myös pelko siitä, että tipahdan uupumukseen takaisin, herää herkästi.

  • Podcastin äärellä

    Sain jokin aikaa sitten ajatuksen uupumus-aiheisesta podcastista ja olen viimeiset viikot hoitanut kaikkea mahdollista sen suhteen. Eilen nauhoitukset vihdoin alkoivat!

  • Hierotaanko varpaita, Julia Korhonen?

    Paljasjalkakengillä kulkeminen kuormittaa jalkojen lihaksia enemmän kuin kovapohjaisemmilla kengillä. Venyttelen usein ja pyörittelen jalkojen lihaksia auki fasciapallolla sekä pilatesrullan avulla. Omatoiminen lihashuolto ei tahdo riittää, kun kuitenkin myös treenaan jonkin verran niin salilla…