Äkillisiä muutoksia – uhka vai mahdollisuus?
Kesken aamulenkin puhelimeen kilahti viesti. Päivän ensimmäinen terapia-asiakas oli sairastunut. Ensin harmitti. Yrittäjänä jokainen peruuntunut asiakastapaaminen näkyy palkkapussissa. Harmitti myös asiakkaan puolesta. Sairaana oleminen on hänellekin varmasti kurja asia.
Siinä harmiteltuani tajusin, että nythän voinkin olla koiran kanssa pidempään ulkona. Ilma oli ihana. Pientä pakkasta ja aurinkoa. Niin me sitten kierrettiin metsässä ja pellolla. Yritin kerätä säteitä varastoon, hengitellä hetkessä.
Yksi omaan henkiseen hyvinvointiini vaikuttanut asia on ollut vuosien jatkuva huoli taloudellisesta selviämisestä. Huolitaakan alla olen helposti ajautunut tekemään kaikkia muita ”kevyempiä” asioita ja vältellyt sitä, mikä oikeasti helpottaisi – työn suunnittelu ja tulevan visiointi. Mitä enemmän olen vältellyt, sitä enemmän olen väsynyt. Sama pätee stressiin. Murehtiminen kuluttaa voimavaroja. Stressi ja huoli syövät luovuutta ja kykyä rentoutua.
Turvattomuus nostaa edelleen päätään niinä hetkinä, kun huomaan ettei tilillä ole enää puskuria. Kun tulee näitä yllättäviä peruuntumisia tai näen, ettei seuraavalle viikolle ole tarpeeksi töitä kalenterissa. Nyt kun töitä on ollut oikeasti todella paljon vähemmän kuin ennen, olen tajunnut selvinneeni aiemmin tosi hyvin. Miksi olen siis murehtinut…?
Tänä aamuna työnsin puhelimen takaisin taskuun ja jatkoin kävelyä. Pysähtelin ottamaan kuvia ja lohduttelin itseäni. En nykyään enää ajaudu samanlaiseen ahdistukseen kuin ennen. Olen opetellut päästämään irti jatkuvasta kontrolloinnista ja worst case scenario -ajattelusta. Osaan jo paremmin tarjota turvaa itselleni ja luottaa, että minä selviän.
Kotona puhelin kilahti jälleen. Päivän seuraavakin asiakas peruuntui. Hengittelin hetken ja mietin, että mitäs nyt. Sitten näppäilin puhelimeen numeron. ”Veera” kuului ääni langan päästä. Seuraavan tunnin puhuin puhelimessa Vuosaaren Jalkakuningatar Veera Keltasen kanssa. En ollut koskaan ollut hänen kanssaan tekemisissä. Tuon tunnin aikana meistä tuli jo ystäviä. Marraskuussa me treffataan Kahvila Kampelassa ja jatketaan juttua. Jaloista ja elämästä ja kaikesta siinä ympärillä.
Mikä oli tämän tarinan opetus? Keksin tähän yhden hyvän sanonnan ..
”Ei se koskaan mene niin etteikö se jotenkin menisi.”
Kun luottaa siihen, että elämä järjestyy, on helpompi olla ja toimia. Sisäistä turvaa vahvistamalla moni asia elämässä muuttuu helpommaksi. Kun uskaltaa katsoa asioita eri perspektiivistä, saattaa yllättäen tapahtua mahtavia asioita.
Aurinkoista viikon alkua sinulle, rakas lukija. Toivon pieniä oivaltavia hetkiä ja kevyttä kimallusta arkeesi ❤️ .
4 kommenttia
Ritva
❤
Liina
❤️
Sanna
Tuo päivähän kääntyi ihan mielettömän ihanaksi 😍 ihan parasta pohdintaa
Liina
Totta! Ensin harmitti ja sitten sai huomata että jotain kivaa syntyi kuitenkin 😊 Kiitos 💜